Jotenkin tänään käytyäni verikokeessa tajusin, että olen raskaana (ellei toisin todisteta tai mene kesken). Jotenkin kauhea tunnemylläkkä iski nukkumaan mennessä ja uni ei tule silmään laisinkaan.

Kauhea varmasti puhua tällaisia, mutta tätäkö minä todella halusin? Olenko kykenevä "vastaamaan" kahden aikuisen puolesta kaikesta. Tunnenko häpeää valinnastani tulevaisuudessa?

Kuitenkin kaikista ajatuksista huolimatta tiedän, että selviän. Ihan hölmöä, mutta puhun jo nyt vatsalle, vaikka asukas ei kuule. 

En ole kertonut edes perheelle, jotta eivät käy vielä suuremmilla kierroksilla kuin minä. Yritän selvitä sinne varattuun varhaisultraan saakka kertomatta perheelle tai kahdelle läheiselle ystävälle (joille olen kertonut ja mm. sanonut, että toivoisin kummeiksi. Heillä olisi vielä suurempi vastuu kuin "tavallisesti", sillä jos kuolen, tulee heistä jommasta kummasta oikeasti lapseni huoltaja). 

Hui, tulipa nyt synkkiä ajatuksia. Oikeasti täällä on kyllä sellainen hymy, että taitaapa läheiset arvata.