Töissä pitkästä aikaa ja aivan hakattu olo joka ilta. Päiväunet ja yhdistetyt yöunet ovat kova yhdistelmä. Nyt vielä iski jonkin sortin flunssa. Aaargh. Olen niin kypsä jos tulee sairaslomaa. En kestä. Nyt kun pääsin töihin, haluan siellä myös olla. Ja kauhulla ajattelen jo töistä pois joutumista. Ainoa onni on luultavasti se, että Pompula työllistää täyspäiväisesti - siis ympärivuorokautisesti..

Jälleen pelottaa, että ei vain flunssa olisi Pompsulle vaarallista tai haitallista.

"Kela"-neuvola eli raskaustodistusneuvola on tällä viikolla ja ajattelin kysäistä flunssapelostani. Luultavasti huolehdin turhaan.

Toiseksi topiciksi arjessani on noussut kiesit. Olen täysi ummikko ja urpo niiden suhteen. Koskapa olen suosinut käytettyjä tavaroita ja vaatteita hankinnoissa, ajattelin ensin käytettyjä vaunuja. Kuitenkin totesin jo alussa, että mitä haluan, ostan. Mm. ensimmäisiä tooosi tärkeitä hankintojani oli Elodie Detailsin Silver ja White edition tutit - koska halusin.

 

 

1371757912.jpg

1371758143.jpg

Molemmat kuvat ovat Elodien omilta sivuilta.

 

Nyt olen sitten ihastunut Mutsyn vaunuihin. Aivan ensin Mutsyn Evoon mustalla rungolla ja valkoisilla kankailla. Kun menin liikkeeseen katsomaan, en pitänytkään Evon käsi-jutusta. Siis siitä mistä lykitään. Ja sen mystisen osan nimi oli? Ihastuinkin kaupassa Igoon, joka olikin luonnossa paljon virtaviivaisempi rungoltaan. Hařmillisesti Igo on tyyriimpi kuin Evo eli olisi kannattanut vain ostaa netistä. Näitä ei ole käytettyinä myynnissä, joten taidan puhtaasti mielihalusta ostaa vaunut uusina. Varsinkin kun voin valita vaalean vaunuosaan ja tumman istuinosaan. Ulkonäöllisesti noista vaunuosista miellyttää Lite enemmän luin Comfort, mutta onkohan rimpula Suomen talveen? Miten näitä vertaillaan?

Mielipiteitä Igosta ei juuri tunnu suomalaisila sivustoilta löytyvän. Nyt jos Sinulla on tietoa tai melipiteitä ko. kieseistä puolesta tai vastaan , olisi erittäin suotavaa antaa vinkkiä. Ensi  viikolla ehkäpä uskallan laittaa tilaukseen, kun alkaa Pompulalla olla sitten vissiin mahdollisuuksia jäädä eloon vaikka tulisi maailmaan laskettua aiemmin.

 

mutsy-evo.jpg

(kuva http://babyrecs.com/2012/07/26/mutsy-now-has-an-evo/)

Mutsyn Evo mustavalkoisena oli siis alkuperäinen ihastus. Työntöjuttu kuitenkin hassusti säädettävissä ylös tai alas, ei pysy tuossa asennossa kuin tietyn pituisilla mutseilla.

 

1015567_0.jpg1015577_0.jpg(kuvat www.kiddies24.de)

Ja kaksi alinta ovat siis Mutsy Igon Comfort ja alempi Lite. Näiden välillä nyt heitän arpaa.