Elämäni toinen ivf:ni tehtiin siis tähän marraskuun kiertoon ja totean, ettei tuottanut tulosta. Aloin vuotamaan pp 10 ihan pienen veriviirun verran pyyhittäessä ja pp 11 oli ruskeaa vuotoa. Vuoto muuttui illan mittaan kirkkaaksi. Virallinen testipäivä olisi pp 14 eli ylihuomenna. Taidamme kuitenkin kaikki tietää, ettei testiin ole tulossa plussaa. Kuitenkin olen melko rauhallisilla mielin, sillä olisipa ollut aika ihme tilastollisesti kaksi kertaa ekalla kierroksella plussata. Tämäkin punktio meni helposti ja kivuttomasti. Munasoluja saatiin 19/19 eli 19 ja kaikissa follikkeleissa oli munasolu sisällä. Yksi oli raaka. Eli 18 hedelmöittyi. Kaikki näytti tooosi hyvälle 4:n päivään saakka, jonka jälkeen kävi kova kato. Yksi ihan hyvä siirrettiin, joka siis parhaillaan vuotaa ulos. Vain yksi rupusempi pakkasessa, jonka haen heti kun saan matkaan. Nyt täytyy tosissaan miettiä yksinhuoltajana ja kotihoidontuella, että milläs minä seuraavan ivf:n maksan. Varsinkin tuo lääkkeiden korvaamattomuus aiheutti itselleni hämmästyksen ja laskuvirheen talouteeni. Lääkkeet maksoivat 2390€ ja ivf:n laskua odottelen parhaillaan. Ivf blastoviljelynä on noin 3000€ ja päälle pakastus sekä spermaa eli arvelen olevan noin 600-750€. Saas nähdä. Pas olisi sitten sen 1000€ ja katsotaan paljonko siihen lääkkeet. Eli tosi ikävä, ettei vaikuta lääkekattoon. Olisi miltei hoidon verran ollut lisää varaa käytettävissä. Aluksi harmittelin, että tyhmää tehdä lääkekatto täyteen loppuvuodesta, mutta tätä ongelmaa ei nyt tullutkaan :).