Suomennos: keskiviikkona kerätään munasolut kypsytetyistä follikkeleista. Tänään näytti olevan noin 10+6 follikkelia- osa oli vähän piilossa eli saattaa olla muutama enemmänkin. Ja kooltaan 16-20 mm eli Pregnyliä kehiin (irroituspiikki). Ja siitä sitten viikonlopun yli viiden päivän kasvattelu labrassa, kuten ennenkin. Ensimmäistä kertaa kysyttiin, montako laitetaan kyytiin.. Hui. Kaksi olisi ihan jees, vaikka kaksi saisikin. Sitten itkettäisi hetken jos molemmat kaksi alkiota jakautuisi eli tulisi kahdet identtiset kaksoset ja Pompsu alle kaksi vuotta. Jännää myös, että joudun ensimmäistä kertaa palkkaamaan lastenhoitajan. Tähän mennessä kaikki aikataulut olleet sovittavissa kavereiden kanssa. Nyt en halua edes kysellä ketään, ettei projekti Pampula nyt ole tiedossa. Jotain taikauskoa minulla ilmenee. Parempi etten itse stressaa, että jotkut muutkin odottavat tuloksia. En kertonut aikoinaan Pompulastakaan. Tässä sitä taas mennään!