Kumma hiljaisuus laskeutunut kahdesta syystä - työt vievät aikaa ja olen kokenut ihmisten idiotismin ensi kertaa.

Alkoi jännittää lapsen puolesta niin paljon, että vakavissani ajattelin lopettaa koko blogin. Ettei vain Pompulaa tunnisteta ja kohdella huonosti.

Kuitenkin pidän nyt vielä blogin auki ja aloitan luultavasti muuna blogina myöhemmin Pompulan synnyttyä, kun uskallan laittaa kuvia yms. enemmän. Nyt tuntuu yksityisyyden vaaliminen veroittavan liikaa.

Vaunut on saatu ostettua ja kokeiluajoja kodin lähellä, äitiyspakkaus on saapunut jo jokin aika sitten, olen alkanut kirjoittamaan Kulta pieni- vauvakirjaa,  olen ottanut yhteyttä doulaan, olen ostanut isomman auton ja kovasti seurailen asuntomarkkinoita. Olen myös innostunut ompelemaan mm. vaunuverhoja, neuvolakortin kansia ja tutti- sekä tumppupidikkeitä. Raskaus sujuu hyvin ja Pompulan potkut ovat tukevia. Rakkaus vatsaa kohtaan kasvaa päivä päivältä.

 

Iloista syksyä kaikille!